Viidakkoa ja vesileikkejä

Terveisiä taas täältä tropiikista! Tropiikki-sana on todella kuvainnollinen, koska aina kun vähänkin liikkuu, on hiki päällänsä. Se on asia, mihin ei oikein meinaa tottua. Mutta minkäs teet.. Jos suomenhevoset tuotaisiin tänne lämminveristen maille, niin samalla lailla kävisi.

Nyt pitäisi olla sadekausi, mutta eipä tuo sade juurikaan ole haitannut menoa. Yhtenäisiä sadejaksoja ei ole ollut. Päivät kuluvat todella nopeasti. Olemme viimeisen päivityksen jälkeen pyörineet pääasiassa tässä lähinurkissa. Phuket Townissa eli saaren "pääkaupungissa" kävimme tässä yhtenä päivänä. Eihän tuo juurikaan poikennut näistä muista keskuksista. Mitään arkkitehtuurisesti merkittävää katseltavaa ei löytynyt, joten keskityimme shoppailuun ja syömiseen. Söimme viihtyisässä muovituolipaikassa erittäin maukkaan ja kalliin aterian. Kaksi olutta, kaksi kokista ja yksi vesi + ruoka-annokset kaikki yhteensä 320 bahtia eli 8e. Kuvia ei valitettavasti tältä reissulta tällä kertaa ole, koska.....

kamera on käyttökelvoton... Olemme viettäneet muutamia rantapäiviä Kata-beachilla, vaikka pidämmekin enemmän Nai Harnin rannasta. Sattuihan tuolla Katalla yhtenä päivänä tapaus, josta puhutaan vielä pitkään... Janne vuokrasi surffilaudan. Aallot eivät kuitenkaan olleet ihan suotuisia surffailuun. Muutama "hyvä" aalto kuitenkin tuli, että pääsi kokeilemaan aallolla ratsastamista. Minä ja Eerika lueskelimme rannalla. Katselin aikani Jannen touhua ja päätin mennä kuvaamaan häntä. Asetuin siihen veteen kameroineni ja odotin sitä mahtavaa aaltoa. Ja tulihan se..Janne pääsi uljaasti nousemaan lautansa kanssa aallon harjalle ja minä pääsin kuvaamaan. Ja hyvähän tuosta kuvasta varmasti tuli...Sitä ei kukaan koskaan saa tietää, sillä tuo samainen aalto pyyhkäisi minut kameroineni mukaansa. Pienen pakokauhun vallassa yritin päästä pystyyn. Ja samalla tajusin, että päässäni olleet Ray Banit (aidot) olivat tippuneet. Siinä sitten kamera kädessä konttailin lasejani. Joku selväjärkinen tuli ottamaan kameran kädestäni. Kuin ihmeen kaupalla tunsin lasit hetken päästä jalkojeni alla ja sain edes ne pelastettua. Et silleen...

Eemelin hartaasti odottama seikkailu toteutui tässä yhtenä päivänä. Janne ja lapset pääsivät käymään Harrin "mökkitontilla" viidakossa. Olisin minäkin päässyt, mutta en uskaltanut.. Tontti sijaitsee Buddhapatsaan alapuoleisella jyrkänteellä. Matka taittui Land Cruiserilla eli kotoisasti lantikalla. Jo tasaisella maalla on haasteellista pysyä kyseisen auton kyydissä, saatikka sitten viidakossa. Varsinaista tietä ei ollut, vain vanhoja sateen pehmentämiä pillarin jälkiä. Aikamoista röykytystä matkanteko oli ja välillä lantikka jäi jumiin. Suurimmassa todella jyrkässä ylämäessä lapset olivat huutaneet kauhun vääristämin kasvoin : "Tää on ihan hullua!!". Loppumatka eli n. 200m kuljettiin jalkaisin, koska autolla ei päässyt pitemmälle. Matkalla nähtiin jättisammakko ja -hämähäkki. Villisikojakin siellä on, mutta niitä ei näkynyt.

Marakatit viihtyvät liaanilla

Näkymä vidakon reunalta Chalongin lahdelle

Lantikalla päästiin paikoista, joista ei voi autolla kuvitella kuljettavan

Eemeli on juuri parhaillaan "jäätelöautolla" ostoksilla. Lähestulkoon joka päivä tästä meidän ohi ajaa jäätelömopo. Siitä saa ostettua jäätelöannoksia, joihin tulee pohjalle riisiä, päälle jätskiä ja pähkinöitä. Annos maksaa 25 senttiä. Tätä ruuan maukkautta ja edullisuutta on pakko hehkuttaa, koska ei voi vieläkään käsittää, kuinka syöminen voi olla niin halpaa.

Huomenna suuntaamme Kuala Lumpuriin, josta tulee raporttia myöhemmin.